Parasta meille kaikille?

Tämän vuoden aikana olen pohdiskellut erilaisten terveyssuositusten mielekkyyttä. Ja kun olen pohtinut, olen sekä provosoitunut että provosoinut aiheesta, viimeksi Euroopan Terveyspsykologisen Seuran (European Health Psychology Society, EHPS) kongressissa Ranskassa heinäkuussa.

Miksi ihmeessä? Asiantuntijatehtävissä suositukset ovat olleet yksi minunkin työni peruslähtökohdista. Niiden varaan on rakennettu kaikki terveyden edistämiseen tarkoitetut interventiot, joita olen ollut suunnittelemassa. Useimmissa luennoissani viittaan ainakin johonkin suositukseen. (Jos et ole tuttu suositusten laadinnan kanssa, niin suunnilleen näin se menee: Eri alojen huippuasiantuntijat laativat suositukset avuksi niin ammattilaisille kuin tavalliselle kansalle. Ensin he etsivät systemaattisesti kaiken saatavilla olevan tutkimustiedon, sitten arvioivat yksittäisten tutkimusten luotettavuuden tarkkojen kriteerien nojalla ja lopulta kokoavat “tieteellisen näytön” niistä tutkimuksista, joihin sopii luottaa. Näin ovat syntyneet mm. terveysliikuntasuositukset, ravitsemussuositukset, sekä lihavuuden ja useimpien kroonisten sairauksien hoidon ja ehkäisyn suositukset. Selkokieliset potilasversiot tiivistävät tiedon tavallisella kansalle.) Suositusten ansiosta olemme välttyneet hukkumasta epävarman tiedon tulvaan. Eikö kaiken siis pitäisi olla ihan mallillaan?

Suositusten päällimmäinen ongelma on, että ne perustuvat väestöä koskeviin tunnuslukuihin, mm. keskiarvoihin ja todennäköisyyksiin. Kansanterveyden näkökulmasta tunnusluvut ovat oikeita ja arvokkaita. Yksittäisen ihmisen kohdalla niiden käyttökelpoisuus saattaa kuitenkin olla yhtä hyvin nolla kuin täysi kymppi. Yksilöihin kohdistuva interventio ei voi rakentua pelkästään väestötasoon perustuvien suositusten varaan, vaan sen on onnistuttava nivomaan ne mielekkäällä tavalla yksilöiden tilanteeseen. Jotta tämä onnistuu, pitää yksilöiden olla mukana suunnittelussa ja tulla kuulluksi tasavertaisina kumppaneina. 

Toinen suuri ongelma on suositusten valtava määrä. Jos jokaisen asiantuntijatahon antamaa suositusta noudattaisi, pääosa valveillaoloajasta kuluisi puuhassa kepoisasti, unisuositukset mukaan laskettuna koko vuorokausi. Kuka haluaa viettää ohjelmoitua elämää? Haloo, en minä etkä varmaan sinäkään?

Kolmas ja ehkä suurin ongelma on asiantuntijatiedon ja omakohtaisen kokemuksen kautta hankitun tiedon välinen asetelma. Miten toimia, jos oma kokemus kertoo jotain aivan muuta kuin suositukset?  Jos se, mikä on parasta meille kaikille, ei olekaan yhtään hyvä minulle? Teenkö väärin, jos en noudata suositusta? Toisaalta, katoaako kykyni kuunnella itseäni, jos kuljen nöyrästi suositusten mukana?

Kaiken kaikkiaan suosituksista tulee jotenkin alamainen olo: niitä joko noudattaa (siis tottelee) tai ei (jolloin epäonnistuu tai rikkoo niitä – molemmat kuulostavat negatiiviselta). Väitän, että suositus ei anna ihmiselle mahdollisuutta tuntea itseään autonomiseksi, oman tiensä kulkijaksi, sankariksi, voittajaksi: etsin, keksin, löydän.  Nykypäivän ihmiselle nämä saattavat olla paljon tärkeämpiä arvoja kuin tottelevaisuus. 

Nyt asiantuntija sisälläni sanoo, että eihän suosituksia ole tarkoitettukaan sellaisenaan noudatettavaksi yksittäisten ihmisten elämässä. Oikeassa on. Jokaisen pitäisi ensin kääntää ne itselleen sopiviksi. Käytännössä siis valita ja muokata, kokeilla ja tunnustella. Samalla meidän asiantuntijoiden täytyy lopettaa suositusten noudattamisesta puhuminen ja kuuliaisuuden odottaminen. Sen sijaan voisimme kysyä: Mitä sinä suosittelisit itsellesi?

Parasta meille kaikille voisi olla kun kuuntelisimme itseämme ja toisiamme!

Pilvikki